WTF. Kahden viikon paniikkipäivitys

Olen odottanut, pelännyt, ihmetellyt ja kauhistellut tätä hetkeä; Kaksi viikkoa lähtöön. Ei elämä kovin erilaiselta tunnu. En vieläkään oikein usko, että lähden, vaikka ymmärrän, että lähden. OSYKin ajatteleminen tuntuu väärältä ja ymmärrän, että jotain suurta tapahtuu kohta. En vain tajua, mihin olen oikein itseni pistänyt. 

  Viime yönä kello 4.00 pomppasin sängyssä tanassa istumaan 90asteen kulmaan, kuin joku olisi vetäissyt. Se ei ollut joku, vaan jokin, joka minut herätti niin äkisti. Ymmärrys iski minut hereille. Kietaisin peiton tiukasti unisen kroppani ympärille ja kipitin parvekkeelle. Siitä näki pitkälle. Mummoni talon parvekkeelta näkyy heidän peltonsa ja joen varren rantasauna. Katselin sitä näkyä ja ihmettelin:"Eihän se niin pitkä aika ole, sillä kun tulen takaisin, pääsen sukeltamaan siihen samaan kesäyöhön, jossa nyt samoilen. Kelaan vain masentavan talven ja kaamoksen yli ja nautin yli vuoden kestävästä kesästä." Vaihdon varjopuolen iskettyä minut hereille tarvitsin tuota lohduttavaa tietoa. Ja se lohdutti.

   Yleensä mielialani menevät tässä järjestyksessä:

1."Oh shit mä oon oikeasti lähdössä sinne."

2." Ihan uus maa ja kaikki oottaa siellä ja en etes tiiä mitä kaikkea tuun siellä näkemään. Kaikkea uutta ja ihmeellistä. Mä räjähän odotuksesta."

3."Ihan kohta on lähtö ja sitte mä oon jo siellä"

4."Voi paska, kohta on lähtö. Lähden pois täältä ihanasta elämästä. Miten mä voin jättää tän kaiken tänne. Asiat varmasti muuttuu vuoden aikana."

5."Miten mä voin jättää Emilin tänne? Miten se jaksaa jäädä. Mulla on jo nyt sitä ikävä, en voi kuvitella, miten ikävä mulla on, kun olen siellä. Miten voin sanoa sille hyvästit? Miten kestän yksin olon?"

6."Pakko kestää. En voi mitään muuta."

7."Tuskin siitä pelkkää kestämistä tulee. Mähän pääsen ihmettelemään kaikkea uutta. Yritän keskittyä siihen."

8."Entä sitten, kun se uusi ja ihana alkaa olla tuttua? Mä varmaan väsyn siihen kokoaikaseen espanjaan. Pitää keskittyä niin paljon, että sitä ymmärtää. Eikä siellä ole mitään tuttua ja turvallista."

9."No sitten mä vaan otan pienen paussin, syön vähän Fazerin karkkia ja nukun kunnon yöunet. Kyllä mä sen jälkeen jaksan kiinnostua kaikesta uudesta ja ihmeellisestä. Siellä kaikki on niin erilaista. Kutkuttaaa. Ja mä saan uusia ystäviä ja perheen ja harrastuksia ja kavereita ja kaikkea."

10."Oh shit, mä oon oikeesti lähössä sinne"

Okei, tätä tekstiä pohdittuani voin sittenkin todeta, että olo tuntuu erilaiselta, kuin vaikkapa kaksi kuukautta sitten. Olen salakavalasti valmistautunut siihen, vaikken itsetuntemuksestani huolimatta ole sitä huomannut. 

Kirjoitin The Pretty Recklesin tahtiin

Vaiettu vanhuus

Olen tavannut yli 90-vuotiaan naisen, joka on onnellinen elämästään, suurinpiirtein hyvässä kunnossa ja iloisesti höpöttelee nuoruudestaan kävelylenkin aikana. Haluan olla sellainen mummeli jonain päivänä. Oli hyvin inspiroivaa tavata ihminen, joka on niinkin pitkän elämän jälkeen vielä täysissä voimissaan ja jaksaa nauttia elämästään.

Vanhuksista ei puhuta miltein lainkaan. Heidät halutaan unohtaa, vaikka hyvin tiedämme, että jokainen meistä tulee olemaan siinä tilanteessa, ellei menehdy ennenaikaisesti. 

  Poissa silmistä, poissa mielestä, right?

Ei heitä tarvitse saati kannata unohtaa. Koko mielikuva vanhemmista ihmisistä on täysin vääristynyt ja hullunkurinen. Jos vanhukset olisivat enemmän esillä, uskon, että kuolemaan varautuminen olisi meille helpompaa. 

keski-iän kriisit johtuvat siitä, että ihmiset ymmärtävät aikansa olevan loppumassa. heidän päässään pyörivät kaikki asiat, joita he eivät ole vielä ehtineet kokea. Vanhuutta pelätää, kuin kuolemaa itsessään. "Mahtimummo"(aiemmin mainittu yli 90-vuotias nainen) on tietämättään auttanut minua pääsemään kuolemanpelkoni yli elämäninnollaan. Kaikkien kuuluisi kokea se.

Sen kokeminen onnistuisi paremmin, jos vanhuus lakkaisi olemasta tabu.

Yhtä lailla, kuin "normaalissa maailmassakin", myös vanhuksissa on hyvin erilaisia persoonia. Kuten muissakin ikäluokissa, on vanhoja ihmisiä, jotka ovat mukavia, vanhoja, jotka ovat kusipäitä ja vanhoja, jotka valittavat kaikesta ja vanhoja, jotka nauttivat elämästä aina kun siihen tulee tilaisuus. Vanhuus ei ole mitään yhtä massaa, eivätkä vanhukset todellakaan ole samanlaisia keskenään. Itseasiassa kehtaan väittää, että luonteenpiirteet korostuvat, kun ihminen lähestyy kuolemaa. 

 

Kun olen itse vanha ja kurttuinen, haluan olla sellainen mummeli, jolla on paljon asiaa. Sellainen, jolla on aina kerrottavaa nuoruutensa seikkailuista maailman äärissä. Toivottavasti asenteet olisivat muuttuneet siten, että jotakuta kiinnostaisikin.

Paskiainen

Emil. 
Miten paljon voikaan merkitä se, että saa painaa kätensä paljaan lapaluun päälle toisen nukkuessa. Tuntea ihon lämpo, sileys ja pehmeys. 70 vuoden päästä tuo iho on ryppyinen, viltto ja vanha. Silti se tulee aiheuttamaan saman verran tunteita, kuin nykyään. Mahdollisesti vielä paljon enemmän.

Minussa elää hiljainen varmuus siitä, että jaksan kuunnella Emilin horinoita vielä pitkään.¨

  Vaihtovuoteni kuuluisi vahvistaa suhdettamme juurikin sen vaikeuden vuoksi. 

  Pelkään sitä, kuinka muutumme ja meidän kuuluukin muuttua vuoden aikana. Tilanne on vaikea, sillä olemme yhdessä, muttemme kuitenkaan voi olla kahdestaan. Ikävän sijasta pelkään eniten sitä, että alamme inhimillisesti unohtaa. Kahden keskiset vitsit, tavat ja tottumukset tulevat muuttumaan. Niiden muuttuminen korostuu huomattavasti palattuani vaihdosta, sillä emme muutu toistemme mukana vaan täysin itseksemme ja yritämme sitten yhtäkkiä saada taas palapelinpaloja yhteen. Entä, jos se ei onnistu?

  Rajoitan yhteydenpitoa vaihtoni alussa. Pidämme hieman yli kuukauden tauon puhumisessa, ja senkin jälkeen pidämme sen pienenä. Miten me, jotka olemme tottuneet näkemään melkein päivittäin pystymme olemaan hiljaa niin kauan? Pisin tauko yhteydenpidossa on ollut noin viikko ja pisin aika, jona emme ole nähneet toisiamme on noin puolitoista kuukautta. Tulee olemaan ainakin erilaista.

  Meidänkin täytyy kokea se, kuinka pystymme olemaan onnellisia pitämättä jatkuvasti yhteyttä. 

  

Eniten minua pelottaa hetki jona näen Emilin viimeisen kerran ennen vaihtoani:"Hei hei, nähdään 10 kuukauden päästä. Lupaan tulla takaisin".

Vittukun itkettää jo nyt.

Hyypiö

Kohdallani ei päde se lattean tylsä virsi:"Mä oon aina kokenu olevani erilainen". Jokainen kokee olevansa erilainen, kuin muut, sillä kaikki ovat. Minun kohdallani vain kaikki muut kertoivat minulle että olen erilainen. Ja se sopi minulle, enhän keksinyt mitään tylsempää, kun olla samanlainen.
    Lähtökohtani elämään on olla onnellinen. Teen päätökseni sen mukaan, mikä tekee minut onnelliseksi. Tulen onnelliseksi siitä, kun voin olla yksin ja siitä, kun voin tehdä ystävälle palveluksen. Teen kaiken sen perusteella, miltä minusta itsestäni tuntuu. Se vaatii itsetutkiskelua ja -tietämystä.
    Kaikille tämä ei ole ollut okei. En vieläkään ymmärrä syytä. Kenties erilaisuus pelottaa. Yksi suurimmista arvoistani on olla satuttamatta toisia millään tavalla, joten en usko, että olisin voinut jotakuta satuttaa käytökselläni. Ainakaan tahallisesti. Itseasiassa olen surkea haukkumaan ketään, saati puhumaan paskaa selän takana. Ilmeisesti jokin on vinossa, kun toteutan itseäni niin kuin haluan.
     Minulla ei ole koskaan ollut enemmän ystäviä, kuin minulla on nykyään. Sen jälkeen, kun jäin jälleen ulos yläasteen kaveriporukasta, ymmärsin, että on aika hankkia oikeita ystäviä. Ja niin minä tein. Olen ollut wierdo, creepy, ernu, outo ja kummallinen koko elämäni ajan. Sen lisäksi olen myös oppinut, että myös minä pystyn hankkimaan ystäviä, jotka oikeasti ovat ystäviäni, eivätkä pelkästään kiiltokuvia. Minä pystyn siihen

    Kaiken tämän keskellä olen ymmärtänyt, että tarinani on juuri sellainen, millaisena sen haluan kertoa.

Radiohead - Creep

Voisin valittaa vastaantulijalle, kuinka en ole koskaan oikein tuntenut kuuluvani porukkaan, ja kuinka elämä ei ole aina ollut helppoa minulle. Tai sitten voisin kertoa uusista ystävistäni, jotka tulivat elämääni juuri oikealla hetkellä, poikaystävästäni, joka pitää puoliani ja äidistäni ja mummoistani, jotka eivät ehkä aina ymmärrä tai halua uskoa minua mutta ovat aidosti lämpimiä ja herttaisia.
    Olen tottunut olemaan se erilainen. Minun siis pitäisi olla valmis siihen, että Meksikossa minut huomioidaan erilaisena ja erotun räikeästi katukuvasta. Se saattaa olla erilaista, kuin se erilaisuus, mihin olen tottunut.

Uskon, että oloni on juuri tälläinen siellä ollessani.

Asdfghjkl

25 päivää lähtöön.
Toivon, että voisin pysäyttää ajan. Tarvitsen lisää aikaa valmistautumiseen. En osaa espanjaa, enkä tunne perhettäni tarpeeksi. Edessä on tulossa niin suuria muutoksia, etten edes pysty ymmärtämään niitä. Haluan olla valmis ennen sitä.
   En koskaan tule olemaan valmis.
Jos pystyisin pysäyttämään ajan, jäisin junnaamaan näihin päiviin, odotukseen, jännitykseen ja pelonsekaiseen toivoon. Vaihto on väistämättä edessä, ja vaikka minusta tuntuukin siltä, että päivät vain sujahtavat ohitseni ennen kuin ehdin saada kaiken tarvittavan valmiiksi, alan vähitellen olla valmis. Minun on pakko olla.
   Veikkaan, että ymmärrän koko tilanteen vasta Meksikossa, ennemmin tai myöhemmin.
Mielialani vaihtoa kohtaan vaihtelevat kuin naisen mieli kuukautisten aikaan. Kai mulla sitten on jotkin henkiset kuukautiset menossa tämän asian suhteen. Tunnen olevani täysin hullu, kun olen lähdössä, mutta jollain tasolla se on myös täysin loogista. Näinhän sen piti mennäkin. Näin sen kuuluukin olla.

Tällä hetkellä minusta tuntuu, että edessä on tulossa helvetinmoista kyytiä.

Toivottavasti se on sen arvoista.