Vanhuksista ei puhuta miltein lainkaan. Heidät halutaan unohtaa, vaikka hyvin tiedämme, että jokainen meistä tulee olemaan siinä tilanteessa, ellei menehdy ennenaikaisesti.
Poissa silmistä, poissa mielestä, right?
Ei heitä tarvitse saati kannata unohtaa. Koko mielikuva vanhemmista ihmisistä on täysin vääristynyt ja hullunkurinen. Jos vanhukset olisivat enemmän esillä, uskon, että kuolemaan varautuminen olisi meille helpompaa.
keski-iän kriisit johtuvat siitä, että ihmiset ymmärtävät aikansa olevan loppumassa. heidän päässään pyörivät kaikki asiat, joita he eivät ole vielä ehtineet kokea. Vanhuutta pelätää, kuin kuolemaa itsessään. "Mahtimummo"(aiemmin mainittu yli 90-vuotias nainen) on tietämättään auttanut minua pääsemään kuolemanpelkoni yli elämäninnollaan. Kaikkien kuuluisi kokea se.
Sen kokeminen onnistuisi paremmin, jos vanhuus lakkaisi olemasta tabu.
Yhtä lailla, kuin "normaalissa maailmassakin", myös vanhuksissa on hyvin erilaisia persoonia. Kuten muissakin ikäluokissa, on vanhoja ihmisiä, jotka ovat mukavia, vanhoja, jotka ovat kusipäitä ja vanhoja, jotka valittavat kaikesta ja vanhoja, jotka nauttivat elämästä aina kun siihen tulee tilaisuus. Vanhuus ei ole mitään yhtä massaa, eivätkä vanhukset todellakaan ole samanlaisia keskenään. Itseasiassa kehtaan väittää, että luonteenpiirteet korostuvat, kun ihminen lähestyy kuolemaa.
Kun olen itse vanha ja kurttuinen, haluan olla sellainen mummeli, jolla on paljon asiaa. Sellainen, jolla on aina kerrottavaa nuoruutensa seikkailuista maailman äärissä. Toivottavasti asenteet olisivat muuttuneet siten, että jotakuta kiinnostaisikin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti