Hetkeksi jään elämään kiinni hetkeen enkä halua ajatella, mihin menen seuraavaksi. Roikun hetkissä enkä halua keskittyä mihinkään muuhun kuin siihen. En halua pysähtyä, vaikka jarrupalat kiristää. "Okei, koulun jälkeen kotiin ja kaveria tapaamaan. Sen jälkeen nukun väsyneenä ja aamulla herään jälleen kouluun.";on minullakin aikakausia, jolloin en ajattele syvällisiä. Se tuntuu lähinnä epärealistiselta. Palaan aina siihen samaan olotilaan, jossa haluan selvittää jonkin mieltäni askarruttavan asian. Asiat joiden luota voi lähteä ja aina palata takaisin ovat niitä kaikkein aidoimpia sinulle.
Pohtiminen on sitä mitä olen. Kysymykset ja varsinkin niistä kiinnostuminen ohjaavat elämääni.
Siitä ei voi eikä kannata yrittää irrottaa minusta, vaikka se vaikuttaa kaikkeen yllättävän voimakkaasti. Mielestäni ei ole heikkous pysähtyä vahingossa ja ihmetellä. Sellainen minä olen, olen aina ollut ja tulen aina olemaan. Enkä halua siitä eroon, vaan aion käyttää sen hyödykseni.
Sillä mitä voisikaan kadottaa enemmän kuin oman itsensä?
Ihmettely, yleensä syvällinen sellainen vaikuttaa voimakkaasti varsinkin sosiaaliseen elämääni. Ihmiset olettavat, että olen surullinen kun kesken keskustelun en enää sanokaan mitään. Ymmärrän, että se on sosiaalisesti epähyväksyttävää, mutta ajatukseen unohtuminen on niin helppoa. Puhun, kun minulla on kerrottavaa.
Vaikka vaihtovuodessa onkin kyse uuteen kulttuuriin ja maahan tutustumisesta ja siinä elämisestä, olen kuitenkin kaikkein eniten tutustunut itseeni.
