Rehellisesti sanoen saatto vähän pelottaakki

Pidän oikein tiukasti kiinni tikapuista. Talon katot viistävät jalkojani. Tarkkailen hengitystäni ja rauhoitan sen. Pysähdyn hetkeksi istumaan. Tuuli kasvoilla muistuttaa, kuinka korkealla olen. Varovasti hymy hiipii kasvoilleni ja rentoudun. Ylöspäin on vielä matkaa. Jalkaa toista korkeammalle. Sentti sentiltä hivuttaudun ylöspäin. Tikkaat jatkuvat ja jatkuvat. Sormeni palelevat. lämpötila on laskenut ja täällä tuulee. Tikkaat loppuvat ja seisahdun. Näky ei ole henkeä salpaava, korkeus on. Harjoittelen hengittämään normaalisti. Siinä onnistuttuani jatkan matkaani. ja taas se unohtuu. Ei ihme, alla vain ohut metalliverkko ja pari pulttia. Laitan silmät kiinni. Huono idea. Jatkan taas matkaa. Olen nosturin päässä. metalliverkon päällä, jota pitää kiinni pari vaivaista pulttia. Tämän on pakko kestää, kestäähän se rakennusmiehiäkin. Astun silti pois, vakaammalle alustalle ja pidän kiinni kaiteista takaisin kävellessäni. Samalla huomaan, että pääsisin vielä korkeammallekkin. Pakko mennä. nyt kun on tilaisuus. Taas tikapuut. Tällä kertaa vain ympärillä ei ole minkäänlaista suojakaarta. Pieni horjahdus ja arkku kutsuu. Ei mikään houkutteleva ajatus. Jatkan silti ylöspäin. Ylhäällä on taso, johon voisi mennä seisomaan. Kokeilen sitä. Se heiluu. paljon. Jään seisomaan tikapuille ja käännän kasvoni auringonlaskun suuntaan. Se on punainen. En ollut vielä huomannutkaan. Kultaisenpunaista kauneutta katsellessani rauhoitun kummasti. Alas mentiin kuitenkin rivakasti ja kädet vakaasti tikapuilla.

Kesän merkkejä

Aah. vihdoin aurionko paistaa ja linnut laulaa. Siinä yrittäessäni herätä päätin lähteä ulos. Lenkikivaatteet päälle ja menoksi. Olin ensin lähtemässä lenkille, mutta lopulta päädyin talon katolle ottamaan aurinkoa. Otin aurinkolasit pois päästä, ettei jää rantuja naamavärkkiin, vaikken pahemmin kasvoista rusketu. Linnut lenteli. Jotain variksia ne oli, turha kuvitellakkaan mitään talitinttejä. aurinko paistoi juuri sopivasta, ja juuri, kun meinasi tulla liian kuuma pieni tuulenvire heilutti housujen lahkeita. kaikin tavoin täydellistä. 

Mä niin rakastan tuota pientä vehjettä. ilman musiikkia ei vaan vois elää. onnistuin kuitenkin pyörährähtämään sen päälle, kun hyppäsin alas katolta. siksi siis pieni särö lasissa. 

Aurinkoa tarpeeksi saatuani bongasin uuden paikan, mistä vois saaha virikettä. Paikka oli keskeneräinen rakennus, jälleen. kokonainen pihapiiri suorastaan. ja siellän oli vaikka ja mitä, mistä pomppia. lautakasoja, pressun alla olevia tavaroita, koneita, kontteja.... ja korkeita muovilevykasoja. sinne oli vaiken ja pakoin päästä. Työnsin itseäni kahden paketin välissä. niinkuin ovenkarmeja pitkin kiivetään. tulipahan hyötyä siitäkin rimpuilusta. lopulta pääsin sinne päälle ja voi luoja se heilu. Kun otti askeleen yhteen suuntaan tuntu siltä, kuin se olis kaatunu. lähimpähän siinä sitten vielä pomppumaan niitä. ja ne heilu !!! 

Paluumatkalla yritin hypätä perinteisen tiiliaudan päälle. EN PÄÄSSY !!! ihmettelin suu auki hetken ja koitin uudestaan. Tällä kertaa tulin selkä edellä maahan. Kylki otti kivasti osumaa ja kädessäkin jomottaa nirhauma. En tyytyny siihen, vaan nousin ja yritin vielä. raivolla. enhän mä niin huono voi olla, etten edes sen aidan päälle pääse !!! huhhuh. pääsin mä sitten onneksi.        sen todella helpon aidan päälle, jolle hyppään lähes päivittäin. 

'

ihmeelliset posetukset. en edelleenkään osaa olla normaalisti kameran edessä.  rento fiilis - rennot vaatteet. fiiliksen pohjaltahan mä aina pukeudun.

HEI HEI. mitä tää on ??? 

Vera kokee sisäisesti olevansa musta. Tää kuva ei oo suinkaan tärähtänyt, ihminen vaan on.   ihann sekasin. Jenni piilottelee tuol takana. ei vissiin ollu kovin kuvauksellisella päällä.

Loppuillasta päädyttiin mäkin eteen laulamaan katulaulajan kanssa. Hauskaa se oli, vaikka oudolta ehkä kuulostaakin. suosittelen

Kirpparilla

Kirppareilla on kiertäny niin kauan, kuin muisti kantaa. Sitä kautta sen on kait sitten oppinutkin - miten tehdä löytöjä, tietää näkemältä että mikä vaate on sopiva, kannattaako ostaa ja onko liian käytetty.

Se on vaan upeaa, kun saa pikkurahalla melkein uusia vaatteita ja siinä samallahan säästää luontoa, kun ne vaatteet/tavarat/mitkälie menis muuten kaatikselle. 

Käyttämätön kravaatti. Makso 4e. Paidan laitoin tuohon ihan vaan kulissiksi. Ihan hyvä löytö. Tuotakin kun olin jo niin kauan suunnitellut. nyt pitäisi vielä opetella, että miten se solmitaan. APUA

Sattupa siinä tulemaan vastaan mekko,jota minäkin voisin käyttää. Se on todella harvinaislaatuista, joten se oli pakko ottaa kuumien kesäpäivien varalle. senverta hyvän näkönenkin oli. Tuokin oli vaan kympin. CKM lukee lapussa, muttei mitään hajua mistä alunperin.

Tykkään kirpputoreista, kun sieltä saa vaatteita, joilla on oma persoona ja ne on voitu ostaa sellaisesta kaupasta, jota ei ole ihan lähistöllä. Ja hinnat on munkin kukkarolle sopivia.  Vaikkakin noista monista vois pyytää paljo enemmä. Kirpparilla on myös tunnelmaa ja mä rakastan sitä tunnetta, kun löytää "löydön". Enpä  mä paljon muualla shoppailekkaan, kuin kirppareilla.

En pahemmin tyksi keväästä

http://www.youtube.com/watch?v=Ve6Rd0G4TK0&list=PL3E8143400871C493&shuffle=400

Ankeeta. Sitä mun mielikuvituskin sanoo keväällä. Tulee vaan angstiteksitiä. Kuvat kertonee kaiken mun tämähetkisestä sielunmaisemasta

Jotenka painu vittuun kevät !!!

Pari karismaattista tapausta

taiteelline <3

Tulipas tuossa kadulla vastaan tällainen komistus. Joku tietämätön vois sanoo, että romuläjä, mutta mun mielestä tuo on todella karismaattinen

Emppu + katto = pelkoa !!!

Portaat ei tuntuneet loppuvan millään. Onneksi. Halusin korkealle. Huipulle. Emppu kipittää perässä. Se ei ole katsonut vielä ulos. Tajuaakohan se, kuinka korkealla se on. Portaat loppuvat. Edessä on vain ikkuna, jonka toisella puolella on katto. Siitä ulos ja laidalle pällistelemään. Haa. tikapuut! Sinne siis, kerta pääsee vieläkin korkeammalle. Mun pitää pitää tikkaita paikallaan Empulle. Kun se pääsee samalle tasolle mun kanssa se rojahtaa siihen makaamaan, ja vakuuttaa, ettei aijjo nousta seisomaan. Se kattoo mua silmät selällään, kun seison reunalla. Raukalla melkein paskat housussa.

Se ei liikkunu tosta senttiäkään kymmeneen minuuttiin. Kyllä se sitte vähä rohkastu ja nous jopa seisomaan

Meän niin ihana koulu, että ihan hävettää. Jepsan, ei oo paljon kehumista. Tänään mä muuten onistuin kiipeemään meidän luokan ikkunasta alas ränniä pitkin. Meän luokka on 2-kerroksessa. Empä siinä pahemmin tajunnu, että kiipeilin siinä just opettajanhuoneen edessä, joten jotain kivaa niillä on mulle varmasti luvassa. Sen ikkunan ne ruuvasi jokiinni ihan lopullisesti.

Katoskun sekin ihan rohkastu

Päätin siinä kiivetä nostokurkeen. tossa on se talo, jonka päällä äsken maattiin. Sieltä pois tullessa mun piti ylläriylläri pitää tikkaita Empulle, kun se ei ois muuten uskaltanu tulla.

ajtelkaas, toi on mäki. aika isokin sellainen. Tuolt päältä se näytti ihan kemmasen pieneltä. niinku ois vaa joku aukio, tai jotaan. en ymmärrä

Emppu ei lähteny matkaan, mutta oli se hengessä melekeen mukana. siellä se puhuu kännykkään.

Tyksin täst kuvasta, vaikka ite sanonki. Tota pitkin käveleskelin siinä ja voin sanoo, että käväsi mielessä epäillä, että se ohut metalli-ritilä vois pettää alta. Siellä kun oli vielä jotain reikiä siinä ritilökössä, jotka oli peitetty vanerilevyllä. että HUHHUHH

Sinä se on koko komeudessaan. Mä keikuin tuolla, missä tuo kyltti roikkuu. Sen ritilän päällä tosin. en siis tuolla kyltin päällä. en mä niin hullu ole

Mehän keksittiin vielä, että olis tosi söpöä, jos mentäis istuu tonne kauhaan. Emppumeni ekaks. Siinä kesti. Otin miljoona kuvaa sillä aikaa. Lopulta se pääs tonne ja alko ihmettelemään, että miten se pääsee sieltä alas.  Ei se millään hypätä uskaltanu, vaikka matkaa oli alle puoltoista metriä ja alla hiekkaa.

"Hoiiii. tuolla on tikapuut. tuo ne mulle, niin mä pääsen täältä alas"

Oottaa onnellisena, kun sen ei tartte hypätä.

Ja niin se sitte tuli alas. 

Pitihän mun noitakin pitää kiinni, ettei ne vaan pääsis lipeemään mitenkään. 

Minä oikein smuutisti siinä.

Ja näin sieltä hypätään. 

Emppu ota mallia, niin seuraavalla kerralla jopa hyppäät sieltä alas.

Päiväni marssilaisena

Sanontahan kuuluu, että Miehet on Marssista ja naiset Venuksesta 
kaverilla on synterit, ja bileet vietetään naamiaisten tyyliin. hirveästi pähkäiltäni vedin sitten miesten vaatteet päälle. ironista kyllä voisin käyttää tuollasia vaatteitaihan normaalistikkin ja käytänkin, mutta tuohon pitäisi lisätä tummanpunaista kuulipunaa ja korkkarit. tai tennarit. silmiin tulis vähän lisää meikkiä.
Pitäs kyllä hommata oikea kraka itellekki. On mulla semmonen feikki, mutta on tuo aito paljon nätimpi. tai siis tuo, mikä mullon tossa päällä ei oo kovin nätti, kun tuo yks ei suostunu antaa mitään parempaa.

haha. normi pelleily. Ei vaan pysty olemaan kameran edessä mitenkään normaalisti. vaikka ite otinki kuvan

Hatun hommasin Roomeo&Juulia:sta. pitkään oon sitä kieli pitkällä, kuola poskella tuijjottanu lasittunein silmin, niin olihan se sitten pakko ostaa. eikä ollu etes kallis. onneks, mun lompakko on nimittäin aika anorektinen

takin kanssa on kyllä komeempi.  grrrrrr

pölläsin sen äipältä

uus rakennus löytynyt

Karhea tiiliseinä tuntuu jo ihan terapialta. sitä tarvitsee aina tietyin väliajoin. tietenkin minä olen myös liian utelias, joten senkin takia saattaa löytää uusia paikkoja. sitä tarvitsee, kun on mennyt vähän liikaa aikaa kielen sanallisten käänteiden parissa.

Mikä tuo on ??? !!! räppäsin talon katolta, tai katolta ja katolta, eihän sille vielä kattoa oltu rakennettu.

Katoin hetken sitä talontekelettä silleen että ´onkse laitonta´, mutta utelijaisuus voitti ja sinne mentiin. Portaita  ja tikkaita mä tylsästi kävelin ja kiipesin, kun sinne ei  oltu rakenneltu vielä mitään, mistä vois kiipeillä. Olihan siin ulkoseinällä hiomatonta lautaa, josta ois voinu ottaa kiinni. eipä siinä paljon tehnyt mieli siililtä näyttää. tikuista ihan liikaa huonoja muistoja

tuossa laudoilla puolittain istuessa jokin kutitti vatsanpohjaa. se saatto olla kuolemanpelko tai itsesuojeluvaisto, mutta jotainylitsepääsemätöntä jännistystä siinä oli

Kivemmiksi osottautui kaikki lautapaketit ja koneet. niissä oli just sopivasti kohtia, joista ottaa kiinni ja muuta, myös kontit oli ihan jees pomppimis paikkoja.

Sorrrrmusten nainen

Innostuin tossa kuvailemaan suuria rakkauden kohteitani 

normivarustus mustien kynsien kanssa

ihanimmat sormukseni. ja voi sitä raukkaa, joka niihin menee koskemaan

oli pakko hommata, vaikka olikin niin tyttömäiset. noisson jotain outoa ja ne oli siellä hylättynä kulmassa

Näistä vaan tulee niin mieleen kesä ja festarit. semmonen huoleton meno

ja syksyiset illat kuistilla lukien kirjaa vilttiin kääriyyneenä kaakaon loputtua hytisten

normivarustus, kun ei inspaa laittaa isoja. menee myös silloin, kun olen menossa reeneihin, eli viitenä päivänä viikossa mut voi bongata nämä päässä

tuon puun sain joululahjaksi tädiltä. kiitos siitä. siitä lähtien se on nököttänyt tuolla hyllyllä pitäen huolta sormuksistani

tyttömäiset korvakorut haudattu laatikon pohjalle pieneen laatikkoon, etten vaan koskaan niitä vahingossakaan löydä

mun kaikki kynsilakat. osa on hyvin tyttömäisiä värejä, sillä yleensä sekottelen niitä siten että esim.maalaan ensin kynnen mustaks ja annan kuivua, sitten pistän päälle kultaista, jolloin lopputulokseks tulee pronssisen ruskeaa. aina ei mee ihan putkeen. kerrankin piti tulla harmaata ja tulikin kultaista. se oli eritäin kiinnostavaa, mutta se viissin johtu siitä, että alla ollut musta korosti valkoisessa olleita kultaisia kimalteita, tai jotain. 

tuon huppatin takaprintti <3 ja kaikki ihan hulluina veivaa tuota vetoketjua eestaas. siinä kohassa aina tekis mieli huutaa shut it !!! mutta nehän voi sen lukeakkin

toisen hupparin takaa. äärettömän hothotot

joulua. mullon perinne laittaa nuo sinä päivänä päähän, kun ensilumet sataa

noi saattaa mennä ihan kesälläkin, mutta yleisesti ottaen noi on villapaidanparina. 

pisti siihen roikkumaan. on muuten paljon kätevämmät noin, kun ei tartte aina laatikosta kaivaa

rajallinen on valinnanvara, mutta näillä mennään

innostuperkule

itse tehdyt. ei oo turhan usein rasittanu korvia. niin tyttömäiset ja hirrveen isot

normivarustus tumman punaisille kynsille. kuin kuivuneelle verelle.

tuon käsikorun tein itse. ja keksinkin itse. se on tehty pyörän sisäkumista. siitä leikkasin palan ja tein viillot mattopuukolla. sitten vaan pujottelin punasta silkkinauhaa ja naulasin nepparit kiinni. ja aika päheehän siitä tuli. vaikka ite sanonkin. ylpee oon

uhnam these jewerly

Mun sormus- ja kynsivillityksestä voitte syyttää ihan vaan itsesuojeluvaistoa. Nimittäin jos joku tuolla päättää, tuolla kävelylenkkejä tehdessäni pimeällä kadulla, että olen avuton uhri on mulla apua sormuksista, jotka antaa kivan mausteen nyrkkini kovuuteen, kun tähtään sillä kasvoihin. ja jos ei muuten niin onhan mulla sitten mun pitkät kynnet, joilla voin raapia siltä silmät päästä. joten ei. mua ei pelota pimeessä kävellessä. Pimeä on myös semmoinen piilo, josta mua ei näe. varsinkin, jos kuljen kävelytien vieressä mettäpolulla mikään ei yllätä mua. viimeisessä tapauksessa linkkuveitsi löytyy todella nopeasti vyöltä roikkumasta. tai sitten voin juosta karkuun. hyvä syy lenkkeillä. tai kiivetä puuhun. hyvä syy kiipeillä. 

joten ei. mua ei pelota, kun lähden illalla kävelylle. teen sitä ihan säännöllisesti. pimeys on vaan niin kaunista. ja voi ajatella ihan rauhassa. monet ihmettelee miten uskallan olla pimeässä, mutta ennemminkin valo on pelottavaa, kun se näyttää kaiken susta, eikä piilota mitään. oot semmosella tarjottimella kaikille hämärille tyypeille, etkä voi piiloutua varjoihin.