Aah. vihdoin aurionko paistaa ja linnut laulaa. Siinä yrittäessäni herätä päätin lähteä ulos. Lenkikivaatteet päälle ja menoksi. Olin ensin lähtemässä lenkille, mutta lopulta päädyin talon katolle ottamaan aurinkoa. Otin aurinkolasit pois päästä, ettei jää rantuja naamavärkkiin, vaikken pahemmin kasvoista rusketu. Linnut lenteli. Jotain variksia ne oli, turha kuvitellakkaan mitään talitinttejä. aurinko paistoi juuri sopivasta, ja juuri, kun meinasi tulla liian kuuma pieni tuulenvire heilutti housujen lahkeita. kaikin tavoin täydellistä.
Mä niin rakastan tuota pientä vehjettä. ilman musiikkia ei vaan vois elää. onnistuin kuitenkin pyörährähtämään sen päälle, kun hyppäsin alas katolta. siksi siis pieni särö lasissa.
Aurinkoa tarpeeksi saatuani bongasin uuden paikan, mistä vois saaha virikettä. Paikka oli keskeneräinen rakennus, jälleen. kokonainen pihapiiri suorastaan. ja siellän oli vaikka ja mitä, mistä pomppia. lautakasoja, pressun alla olevia tavaroita, koneita, kontteja.... ja korkeita muovilevykasoja. sinne oli vaiken ja pakoin päästä. Työnsin itseäni kahden paketin välissä. niinkuin ovenkarmeja pitkin kiivetään. tulipahan hyötyä siitäkin rimpuilusta. lopulta pääsin sinne päälle ja voi luoja se heilu. Kun otti askeleen yhteen suuntaan tuntu siltä, kuin se olis kaatunu. lähimpähän siinä sitten vielä pomppumaan niitä. ja ne heilu !!!
Paluumatkalla yritin hypätä perinteisen tiiliaudan päälle. EN PÄÄSSY !!! ihmettelin suu auki hetken ja koitin uudestaan. Tällä kertaa tulin selkä edellä maahan. Kylki otti kivasti osumaa ja kädessäkin jomottaa nirhauma. En tyytyny siihen, vaan nousin ja yritin vielä. raivolla. enhän mä niin huono voi olla, etten edes sen aidan päälle pääse !!! huhhuh. pääsin mä sitten onneksi. sen todella helpon aidan päälle, jolle hyppään lähes päivittäin.
'
ihmeelliset posetukset. en edelleenkään osaa olla normaalisti kameran edessä. rento fiilis - rennot vaatteet. fiiliksen pohjaltahan mä aina pukeudun.
HEI HEI. mitä tää on ???
Vera kokee sisäisesti olevansa musta. Tää kuva ei oo suinkaan tärähtänyt, ihminen vaan on. ihann sekasin. Jenni piilottelee tuol takana. ei vissiin ollu kovin kuvauksellisella päällä.
Loppuillasta päädyttiin mäkin eteen laulamaan katulaulajan kanssa. Hauskaa se oli, vaikka oudolta ehkä kuulostaakin. suosittelen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti