Viimeinen

Kuin tuomiopäivää odottaen teen asioita viimeisen kerran:

Silitän selkääsi
Pitkin lapaluitasi
Hieron nenääni vastesi
ja näykkäsen kaulasta
ja puristan

Kuulen naurusi
Nauran kanssasi
Itku aiheesta, 
nauru aiheetta
Itkun lomasta, 
ja sen jälkeen

Haen turvaa sylistäsi
ja tunnen, kuinka halatessasi
piirtelet sormella kiekuroita selkääni
Itken ikävääni kiekuroista

Vedän syvään henkeä tuoksuasi

Olen lähtemässä luotasi
En pysyvästi, en kokonaan pois
Askel taaemmas, kaksi luoksesi
En voi ihan vielä
En ihan vielä
Anna mun vielä
viettää juuri tämä hetki tässä

Purista mua lujempaa

Anna mun rakastaa
Miksi naapurin lapset huutaa?
kun yritän sua puristaa
Yritän sulautua kroppaasi
Puristan ja puristan

Tiedän; minun on vain lähdettävä
Minun on vain käveltävä pois
itku kurkussa
ja poskilla
Melkein saan happea
Niin minä lähdin:"Mun turva ja koti on tässä. Mä palaan kotiin. Mä rakastan sua."

Sormet yrittävät vielä pitää meidät erossa välimatkasta.
Mutta minun on lähdettävä
Katsoit pusikon läpi
en tiedä, näitkö, sillä itkit 

Niin minäkin, hetken
sen jälkeen olin tyyni
Onnittelin itseäni siitä, että kykenin lähtemään
Tunsin puristuksesi haamun ympärilläni
kun poljin

Sen haamun hellittäessä tiesin;
Kun tulen takaisin
pääsen taas syliin
ja sinä rakastat
kuin minä sinua


Elän tuomiopäivän, kuoleman vaiheessa. En vain ole varma, onko seuraava elämäni taivaassa, helvetissä vai molemmissa. pyrin pitämään jalat helvetissa, pääni taivaassa ja loput siinä välillä.

Se kuuluisa selkä: