Emilin mukaan kaikki lähti siitä, kun vietimme aikaa kaveriporukalla Stockmannin neljännen kerroksen kahvilassa. Olin tutustunut muutamaan hyvään tyyppiin rippikoulussa, ja vietin aikaani heidän kanssaan. Rippikoulun aikana ystävystyimme nopeasti, ja olemme siitä asti heittäneet välillä aika roisiakin läppää. Niin kävi sinäkin iltana. En muista tarkalleen, mistä puhuimme, mutta viittasimme koko ajan väliseemme lesboiluun. Eipä sellaista oikeasti ollut meneillään, mitä selitimmekin asiasta tiukasti tiukaavalle jätkälle, Emilille.
Emil on sanonut, että olin silloin kaunis ja hän sen takia alkoi pitämään minusta. Itse muistan vain liian pitkät hiukseni, jotka koko ajan tunkivat suuhuni ja nenääni, naurunkyynelien mukana valuvat pikimustat kajaalini ja hiestä punaisena helottavan naamani. Ja tottakai minulla oli siihen aikaan tapana käyttää päähineenä sellaista karvareuhkaa, joka ei lainkaan auttanut minua viilentymään.
Kai sen kaiken "kauneuden" alla piili jotain, sillä tuo kovanaama viimein uskalsi kertoa pitävänsä minusta noin neljän kuukauden jälkeen. Taisin saada ensimmäisen sydänkohtaukseni sinä uutenavuotena. Olisi tehnyt mieli huutaa:"MITÄ VITTUA!" Ei lopulta vittua ollut, sillä hän uskalsi tehdä sen vielä uudestaankin, tällä kertaa kasvotusten. Tosin se tapahtui vasta muutama kuukausi lyhyen facebook-keskustelumme jälkeen.
Siitä meni vielä muutama kuukausi ennen kuin aloimme seurustelemaan. Sen aloittaminen venyi, sillä emme tunteneet toisiamme kovin hyvin.
Istuin keittiön pöydässä syöden iltapalaa, kun alkoi ärsyttämään. Miksei tätä vieläkään saa käyntiin? Hetken mietin, pitäisikö laittaa viestiä, kun jätkä vaikuttaa kovin avuttomalta joka suuntaan. Ei se osaa tai uskalla edes tuollaista kysyä. Periaatteessa se oli minulle aivan sama. Tai niin ainakin ajattelin. En kokenut menettäväni mitään, kun laitoin hänelle viestin:"Ollaankome nyt yhdessä vai ei?" Vastaus tuli aika perkeleen nopeaa:"Kyllä mun puolesta."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti