Bertta pomppasi ojaan nuuskimaan. Vedin hänet ylös sieltä samalla, kun hölkkäsin eteenpäin. Kuono märkänä se hyppäsi sieltä ja tuli juoksemaan vierelleni. Juoksin traktorin jälkeä pitkin syvemmälle metsään. Ilta-aurinko paistoi selkäni takaa ja sai kuusien latvat näyttämään kultaisilta. Ohitin peltoja. Aurinko osui niihinkin. Vilja välkehti auringossa ja viljan yllä lenteli lintuja, jotka olivat pesineet maahan ja ympäröiviin puihin. Kaikki tuntui niin kevyeltä ja harmoniselta. Juokseminen tuntui hyvältä, ilma puhtaalta ja Berttakin oli kiltisti. Kotona minua oli odottamassa nistipata, omenapiirakka ja espanjankirjat.
Sillä hetkellä olin onnellinen. Onnellisuuksia on olemassa monenlaisia. Ne erottaa siitä, mitä ne saavat sinut tekemään ja miltä ne tuntuvat. Yksi onnellisuus pistää riehumaan ja nauramaan, toinen saa hymähtelemään itsekseen, kolmas halaamaan ystävää, neljäs saa tekemään typeriä asioita hetken huumassa ja viides kuplii vatsassa. Kuudes saa kuuntelemaan.
Sellaisena hetkenä, kun onnellisuutta on kuunneltava, on onnellisuus kaikkein rauhallisimmillaan ja raukeimmillaan. Sellainen onnellisuus ei tule pakottamalla, vaan sitä on odotettava. Pidän tästä rauhallisesta onnellisuudesta kaikkein eniten, sillä se on kaikkein tasaisin lukemattomista onnellisuuden muodoista.
Juuri sellaista onnellisuutta lähden etsimään Meksikosta. Onnellisuutta siitä, että saan olla olemassa juuri siinä, juuri silloin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti