Yksin makaan soratiellä,
kurkku täynnä kiviä.
Miksi huutaisin, nousisin,
kun veden alla olet kuitenkin.
Painajaisesta herään seinä lommolla huutaen
Pelkona elää muistoasi vartoen.
Merenpohjassa sätkii ja riehuu enkeli nujerrettu.
Rahtilaivassa lojuu tuska unohdettu.
Kyyneleistani tämän meren sinulle itkin.
Liian heikko olin, vaikka vastustaa yritin.
Hytin turvassa rahtilaivan siipiään irti repii.
Värit sekoittuu kyyneliini suolaisenmakeisiin.
Selän raapimajäljet suola salpaa. Aukko ammottaa.
Oli hytin ovi ammollaan, vaan enkeli kahlitsee itseään.
Pelolle antaa ruumiin, haluaa siipiään vaihtaa.
Hampaat läpi huulesta enkelini huutaa.
Tämän kauneuden jälkeen ei voi enää elää.
Oli aivan liian valoisaa, enkä voi tehdä mitään,
en voi suojella, en auttaa, en pelastaa.
En muuta, kuin liian heikosti rakastaa.
Areenalle pääsi pelko, joka piilossa värjötteli.
Lava laajeni yli äyräiden, kavahtaa karkuun yritti.
Peilikuvansa pirstaleinen. Lasi halkeaa.
Kylmät väreet ikiroutaan ajaa.
Rakkaudestani en sinua haudannut.
En kyyneliltäni mitään nähnyt.
Palanen reittäni käsilläni ei tuo sinua takaisin.
Kaiken, minkä omistan antaisin.
Sumun seassa haparoin luoksesi.
Jalat kantoivat, onneksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti