Ainiin, kaikille ei ole selvää, mitä sana machokulttuuri tarkoittaa, joten ajattelin kertoa.
Ensin perehdytään siihen, mitä on machous.
Miehinen mies on macho. Machous on miehisyyden korostamista. machomiehet ovat ylpeitä siitä, että he ovat miehiä. Machomiehet eivät halua vaikuttaa heikoilta, varsinkaan naisten edessä.
Machokulttuurin näen niin, että machous on yleinen arvo. Naisilla ja miehillä on omat paikkansa, eikä rajoja kuulu ylittää. Miehillä on suurempi sana-arvo kuin naisilla ja toisin kuin pohjoismaissa, perheen pää on isä.
Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä että jokainen mies olisi tyranni joka välittää ainoastaan omasta voimastaan. Nimittäin voiman mukana tulee vastuu. Mies on vastuussa pitää perheensä turvassa ja ruokittuna. Miehet kohtelevat naisia hyvin, kuin prinsessoja kohdellaan.
Käytännössä machokulttuuri minulle esittäytyy näin:
On itsestäänselvyys, että kysyn isältäni lupaa mennä jonnekin.
Kaikki miespuoliset henkilöt ovat kohteliaita minulle ja kohtelevat minua kuin olisin arvokas ja herkkä esine.
Homous on tabu.
Jos haluan horjuttaa miespuolisen henkilön itsetuntoa, kutsun häntä naiselliseksi.
Vastapuolena machokulttuurista kaikki naiset haluavat olla oikein naisellisia. He koristelevat hiuksensa värikkäillä nauhoilla ja pannoilla päivittäin, he pitävät hameiden ja mekkojen pitämisestä ja käyttäytyvät tyttömäisesti.
Ja ei unohdeta sitä, että jokaisen vahvan miehen takana on rakastava vaimo.
Ainoana huonona puolena tästä konseptista olen löytänyt sen, että tutustuminen jätkiin kaverimielessä on hyvin vaikeaa. Heidän silmissään he näkevät minut ensin naisena ja vasta sen jälkeen itsenäni. Yleisesti ottaen he osaavat kiinnostua minusta ainoastaan romanttisessa mielessä. Ja he luulevat että minäkin ajattelen niin, koska täällä ei ole kovin yleistä, että muijat voi olla kavereita jätkien kanssa ihan ilman mitään taka-ajatuksia.
Tähän loppuun ajattelin näiden kuvien kautta kertoa että kaverisuhteen luominen jätkien kanssa on mahdollista.

Ei millään pahalla rakas, mutta sä näytät hieman vertiltä tuossa kuvassa missä sulla on käppi.
VastaaPoista