Äidin 50-vuotis syntymäpäiväjuhlat

 Äitini halusi pitää 50-vuotis syntymäpäivänsä kunniaksinaamiaisjuhlat. Siispä koko suku pukeutui naamiaisasuihin ja saapui juhlistamaan host-äitiäni

Pakkoduppaus

Netflixillä on täällä jokin täysin oma logiikkansa, sillä se tyrkyttää espanjaa niin, etten voi olla valitsematta sitä. Jos välttämättä haluan nähdä jonkun elokuvan ilman espanjankielistä dubbausta, en voi olla valitsematta espanjankielistä tekstitystä. Joissain elokuvissa on jopa menty niin pitkälle, että alkuperäiset ääniraidat on vain unohdettu jonnekin, ja valittavana on duppaukset ainoastaan espanjaksi tai portugaliksi.

Pari viikkoa sitten espanjan kielen pälpättäminen kyllästytti hetkellisesti, joten halusin kuulla hetken suomea. Siinä Netflixiä selatessani sitten sattui silmiini suomalainen elokuva Niko lentäjän poika. Melkein tuuletin siinä kohtaa, kun sen näin: Saan kuunnella ihan luvan  kanssa noin tuntisen  suomen kieltä ja olla ajattelematta yhtään mitään. Alkuperäiset ääniraidathan ovat suomeksi. 

   Sieltä mitään suomen kielistä vaihtoehtoa löytynyt. Mutta onneksi sentään pystyin katsomaan tuon elokuvan englanniksi ja jopa ilman pakkotekstitystä. 

Televisiossa tietenkin kaikki ohjelmat ovat dubattu. Lastenohjelmissa sen ymmärrän, mutta ihmettelen sitä aikuisten ihmisten ohjelmissa. Eivätkö he osaa lukea tekstityksiä? 

Jopa elokuvissa käydessä vain harvoista elokuvista esitetään näytöksiä, joissa elokuvia ei olla dubattu.

Tekemällä tehtyä vaikeutta

Meksikossa jotkin asiat ovat hyviä esimerkkejä siitä, miten jotkin asiat voi aivan tekemällä tehdä vaikeiksi.

Parhaita esimerkkejäni ovat kangaskaupat. Siellä järjestelmä on karannut niin pahasti käsistä, että metrin kuminauhan ostamiseen menee hyvällä tuurilla vain puoli tuntia.

Näin käyn nauhaostoksilla meksikossa:
1.Menen kauppaan ja etsin nauhahyllyn, josta valitsen, minkälaista kuminauhaa haluan.
2.Jonotan kassalle
3.Kassalta myyjä lähtee kanssani hyllylle, jossa hän leikkaa tuotteen.
4.Palaamme kassalle, jossa myyjä laittaa tuotteen pieneen koriin ja kiikuttaa sen seuraavalle kassalle.
5.Jonotan kassalle
6.Kassaneiti ottaa tuotteeni korista, käy katsomassa sen hinnan, laskee nauhani hinnan ja antaa minulle maksettavan laskun.
7.Jonotan kassalle
8.Maksan laskun kassalla ja saan toisen kuitin. Myyjä kiikuttaa korin, seuraavalle kassalle.
9.Jonotan kassalle
10.Vaihdan kuittini tuotteeseen. Pussi, jossa metrin pätkä nauhaani on suljetaan nitojalla ja kuitti nidotaan pussiin kiinni.

Kaikkein järkyttävin helvetti syntyy silloin, kun kassalle jonottaessani muistan, että olisi pitänyt ottaa sitä toisenkin väristä kuminauhaa..

Koko tämä järjestelmä on luotu, jotta ihmisillä ei ole mahdollisuutta varastaa kaupasta. Ei ainakaan helposti.

Greetings from the only one, the choosen one, the son of god. The unique Ittalo "The Tripod"!!

Ilta luisteluradalla

Paha lapsi - näitä asioita ei sano kukaan

Host-äidin 50-vuotis syntymäpäivälahja

Muumia, marjoja ja salmiakkia. Enää puuttuu sauna ja perkele.

Äitini oli onnellinen lahjasta, vaikka irvistelikin salmiakille.

Joululahjojen näpertelyä

Käsityöfriikkinä haluan jokaisen lahjani olevan nätti tai jopa kaunis. Siispä näpertelen suurimman osan lahjoistani. Jostain syystä kuitenkin täällä en ole saanut aikaiseksi oikein mitään. Tyydyin sitten vaan käärimään lahjani nauhoihin.

Olen tehnyt näitä kortteja joskus kahdeksannella luokalla. Siivet olen leikannut vanhasta kirjasta, jonka löysin käsityöluokan lokeron perältä. Pahaksi onnekseni tämä kyseinen kirja sattui olemaan murhadokkari. Teksti on siis suhteellisen raakaa. Jos jotkut sukulaiseni ovat saaneet noita kortteja, kannattaa katsoa niitä uudestaan ja nauraa hiljaisesti. 

Täällä Meksikossa voin kuitenkin noita huoletta jaella kaikille ja itse nauraa hiljaisesti.

Mummoni lahja. Suomalaista lakkahilloa ja pyöränkumista tekemäni kaulakoru ja käsikoru. Kierrätystä.

Päällystin Springlespurkin lehdestä leikkaamallani sivunpätkällä. Siihen vain kietaisin pari sikkinauhaa ja metalliriipuksen pyhimyksestä. Helppoa ja nopeaa. Tuohon lisäksi host-äitini sai vielä korun, josta minulla ei satu olemaan kuvaa.

Suomisuklaata veljelleni ja sen kihlatulle.

sama springlespurkkinäprys 

Koko perheelleni annoin Mariannesuklaata muumimurkissa.

Host-isälle suomirokkia Apulannan muodossa.

Springlespurkkinäpräilyä

joulusta kirjottelen vielä erikseen, kunhan saan aikaiseksi.

Ei niin lumeton talvi

Heti ensimmäiseksi voisin kertoa, että ei, täällä ei ole satanut lunta. Vaan homman juju on se, että vapaaehtoisjärjestö Sumate haluaa valistaa nuoria päihteiden käytön vaarallisuudesta ja siinä samalla haluavat tarjota muuta tekemistä Meksikon nuorille. Tällä kertaa he olivat keksineet rakentaa luistelualueen keskelle keskustaa, heti pääkirkon viereen. 

Koska en ole koskaan ollut erityisen kiinnostunut luistelusta, en ole siinä kovin taitava Suomen tasolla, mutta täällä jopa käänsin päitä luistelunopeudellani.

Kakri retardia Euroopasta: Vaaleahiuksinen on Olli Suomesta ja tummahiuksinen on Àdàm Hunkarista. Molemmat tietenkin rökittivät minut täysin 10-0.

Oli hyvin outo tunne, kun minulle tuli hiki, vaikka luistelin pelkässä topissa ja farkuissa. Hommasin siinä samalla vielä olkapääni punottamaan hennosti.

Innostuin luistelusta niin, että yritin tehdä kaikenlaista soveltavaa luistelua. Ensiksi tasapainottelin yhdellä jalalla mahdollisimman pitkään, sitten heitin piruetteja sen minkä pystyin ja lopuksi kitkutin takaperin. Koko homma huipentui siihen, kun yhdellä jalalla luistellessani nostin jalkani korkealle ilmaan. Ensimmäinen kerta onnistui hyvin, mutta seuraavalla kerralla vedin niin nätisti rähmälleni siihen jäälle, että farkkuni olivat persuksista lahkeeseen saakka täysin märät. 

Tuntui hyvältä päästä jotenkin lähelle Suomalaista kulttuuria ja tunnetta. Tosinkin meksikolaisella vivahteella maustettuna. Pääsin vieläpä aina välillä höpöttämään suomeksi Ollin kanssa ja porukassa puhuttiin englantia. Ihanan rentouttavaa, kun ei tarvitse koko ajan espanjaksi vääntää.