Kävelen ympäriinsä ja ajattelen yhtenään, kuinka tulen kaipaamaan kaikkea. En ainoastaan perinteisiä suomalaisia asioita, kuten saunan löylyä,takkatulta, metsää tai pulahdusta puhtaaseen järviveteen. Myös ruisleipä, villasukat, ksylitoli ja kouluruoka kuuluvat tähän päivänselvään listaan.
Arvelen kuitenkin, että tulen kaipaamaan täysin typeriäkin asioita. Veikkaan, että kaipaan itikoita, hyttysvoiteen hajua, kiireistä ja osittain tylsääkin arjen puurtamista koulukirjojen parissa, typeriä opettajia jotka eivät osaa asiaansa, sitä että mökin suihkusta loppuu lämmin vesi ja on pestävä hyytävällä vedellä, selkäkipuja mansikkamaata hoitaessa ja sitä, että suurin osa ihmisistä kohtelee minua itsenäni, eikä teinityttönä, kummajaisena,outona, tai järkyttävän erilaisena.
Kaikkia järkeviäkin asioita tulen kaipaamaan. Olen onnellinen siitä, että voin joka arkipäivä kulkea maksuttomaan, hyvälaatuiseen kouluun pyörällä huollettua ja turvallista pyörätietä pitkin tai kulkea bussilla niinä päivinä, kun lunta tulee kuin esterin perseestä ja nenäkarvat jäätyvät kiinni toisiinsa. Sen jälkeen pääsen arvostamaan sitä, kuinka saan ilmaista ruokaa koulussa ja voin käydä terkkarin ja opon luona silloin, kun he sattuvat olemaan paikalla. Tietysti mahtavaa on myös se, ettei poliiseja ja virkamiehiä tarvitse olla suostuttelemassa setelinipulla. Terveydenhuoltokin on auttanut useaan otteeseen.
Mahtavin puoli Suomessa on tasa-arvo. Sitä on vaikea huomata arjessa, kun siihen on tottunut. Ehkä vaihdossa ollessani tulen huomaamaan vielä kärkkäämmin, kuinka kaikki ihmiset, jopa minä erottelemme yhä miehet ja naiset alitajuntaisesti tai täydellä ymmärryksellä. Vaikka sellaisia ihmisiä saattaa olla olemassa, en tiedä yhtäkään ihmistä, jota ei turhauttaisi se, ettei hän tiedä jonkun ihmisen sukupuolta, tai sen muunnelmaa.
Vaikka tällä hetkellä arkirutiinit tylsistyttävät, olen varma, että tulen niitäkin kaipaamaan. Kaikki ystäväni jäävät tänne. Aina, kun tapaan jotain heistä, en voi estää itseäni ajattelemasta, että onko tämä siimeinen kerta kun näemme ennen lähtöäni. Jo muutamalle olen joutunut toteamaan;"Nähdään vuoden päästä". Siinä ei paljon hymyilytä.
Kaikkein eniten tulen kaipaamaan Emiliä. Olemme tottuneet näkemään toisiamme usein. Melkein päivittäin. Jollemme näe kasvotusten, juttelemme puhelimen kautta. Mitä tapahtuu, kun emme tee niin enää? Vaihtovuotemme alussa olemme yli kuukauden pitämättä minkäännäköistä yhteyttä. Voiko siihen tottua? Entä sitten, kun tulen takaisin?
Vaikka tässä iässä yli vuoden seurustelu tuntuu pitkältä, on se pieni aika verrattuna siihen aikaan, kun olen Meksikossa.
maanantai 23. kesäkuuta 2014
sunnuntai 1. kesäkuuta 2014
Mustavalkoinen värityskirja
Stressipommi, pakonomainen kiintymys,
aivojen toimintahäiriö
Seksuaalinen himo, ihastuminen, rakastuminen ja sen pohjalle rakentuva kiintymys palvelevat kehitysbiologian näkökulmasta ihmislajin kannalta keskeisintä asiaa: lisääntymistä ja edellytyksiä taata jälkeläisten kasvu pitkäkestoisen parisuhteen tarjoamissa turvallisissa olosuhteissa.
Kumppanin tuoksu vaikuttaa parivalintaan. Ihmiset rakastuvat tietynlaisen feromonituoksun omaavaan henkilöön. Perimältään erilaisten ihmisten hajut vetävät toisiaan puoleensa, mikä estää sisäsiittoisuutta ja takaa jälkeläisille hyvän geeniperimän
Hermovälittäjäaine setoriini kiihdyttää tai hillitsee aivosolujen toimintaa.
pelon, surun ja vihan tunteet laimenevat, tunnepohjainen oppiminen heikkenee ja empatian tunne
kasvaa.
Ihmiset eroavat synnynnäisesti siinä, kuinka voimakas rakastumisen tunne on.
Psykologinen puoli voi kestää vuosia, mutta elimistön kemiallinen rakastumisreaktio väistyy viimeistään puolessatoista vuodessa.
Tiede esittää rakastumisen hyvin mustavalkoisena ja monimuotoisuudessaan yksinkertaisena reaktiona. Sitä se onkin.
Jos olet koskaan rakastunut, tiedät, ettei se tunnu luonnon lailta.
Tärkeintä elämässä ei ole se, mitä sinulle tapahtuu, vaan se, mitä koet tapahtuvan. Tämän vuoksi et voi tai saa myöskään olla koskaan kateellinen kenellekään. Helpommin sanottu, kuin tekemättä jätetty. Mielestäni elämä on kuin mustavalkoinen paperi, joka antaa sinulle raamit asioille, mutta saat loppupeleissä itse päättää, millaisia värejä sinne lätkit. Jopa hyvin pienistä asioista oppii iloitsemaan, kun oikein harjoittelee. Vaikeampaa on se murehtimatta jättäminen, mutta sitäkin pitää harjoitella.
Olen rakastunut. Olen ollut rakastunut jo vuoden. Olen rakastunut monta kertaa sinä aikanakin. Uudestaan samaan henkilöön, Emiliin. Se on erittäin outoa, vaikka tuntuukin luonnolliselta.
Joskus vain vaivun hetkeksi itseeni ja häneen. Saatan katsoa häntä pitkään, tai vain vilauksen ja lämpimien väreiden jälkeen todeta että perkele mä rakastuin suhun taas. Ne väreet ovat kuin kylmät väreet, mutta niiden jälkeen iho ei ole kananlihalla, vaan koko pakki on hyvin rento ja autuaan onnellinen. Eikä päässä pyöri mitään muuta kuin hän.
Noita rakastumisia ei kannata aliarvoida. Ne eivät ole jokapäiväisiä, eikä niiden rakkauden tunteet ole ohimeneviä. Taustalla on koko ajan hiljainen tyytyväisyys siitä, että minulla on hänet, hänellä on minut ja näin on hyvä olla.
Näin pääsi tapahtumaan itse asiassa 28.2.2014, vaikka kuvan pistin vasta pari päivää sitten facebookkiin, kaikkien nähtäville.
Emil oli ostanut meille sormukset. Omani oli minulle hieman iso, ja hän rikkoi omansa. se sormus roikkuu edelleen kaulakorussani. Niiden jälkeen vaihdoimme sormuksia. Emilille antamani sormus ruostui hiljalleen hänen sormeensa, eikä omani ollut edelleenkään sopivan kokoinen. Päätimme ostaa uudet sorukset, jotka eivät mene rikki tai ruosteeseen. Halusimme pääkallot taustalla ajatus:"Kuolemaan saakka", mutta mikään kauppa ei sopivia myynyt. Ovat päheät nämäkin. Ja kerrankin löytyi minullekin sopivan kokoinen sormus. Pidän mustakultaisesta värityskirjastani.
aivojen toimintahäiriö
Seksuaalinen himo, ihastuminen, rakastuminen ja sen pohjalle rakentuva kiintymys palvelevat kehitysbiologian näkökulmasta ihmislajin kannalta keskeisintä asiaa: lisääntymistä ja edellytyksiä taata jälkeläisten kasvu pitkäkestoisen parisuhteen tarjoamissa turvallisissa olosuhteissa.
Kumppanin tuoksu vaikuttaa parivalintaan. Ihmiset rakastuvat tietynlaisen feromonituoksun omaavaan henkilöön. Perimältään erilaisten ihmisten hajut vetävät toisiaan puoleensa, mikä estää sisäsiittoisuutta ja takaa jälkeläisille hyvän geeniperimän
Hermovälittäjäaine setoriini kiihdyttää tai hillitsee aivosolujen toimintaa.
pelon, surun ja vihan tunteet laimenevat, tunnepohjainen oppiminen heikkenee ja empatian tunne
kasvaa.
Ihmiset eroavat synnynnäisesti siinä, kuinka voimakas rakastumisen tunne on.
Psykologinen puoli voi kestää vuosia, mutta elimistön kemiallinen rakastumisreaktio väistyy viimeistään puolessatoista vuodessa.
Tiede esittää rakastumisen hyvin mustavalkoisena ja monimuotoisuudessaan yksinkertaisena reaktiona. Sitä se onkin.
Jos olet koskaan rakastunut, tiedät, ettei se tunnu luonnon lailta.
Tärkeintä elämässä ei ole se, mitä sinulle tapahtuu, vaan se, mitä koet tapahtuvan. Tämän vuoksi et voi tai saa myöskään olla koskaan kateellinen kenellekään. Helpommin sanottu, kuin tekemättä jätetty. Mielestäni elämä on kuin mustavalkoinen paperi, joka antaa sinulle raamit asioille, mutta saat loppupeleissä itse päättää, millaisia värejä sinne lätkit. Jopa hyvin pienistä asioista oppii iloitsemaan, kun oikein harjoittelee. Vaikeampaa on se murehtimatta jättäminen, mutta sitäkin pitää harjoitella.
Olen rakastunut. Olen ollut rakastunut jo vuoden. Olen rakastunut monta kertaa sinä aikanakin. Uudestaan samaan henkilöön, Emiliin. Se on erittäin outoa, vaikka tuntuukin luonnolliselta.
Joskus vain vaivun hetkeksi itseeni ja häneen. Saatan katsoa häntä pitkään, tai vain vilauksen ja lämpimien väreiden jälkeen todeta että perkele mä rakastuin suhun taas. Ne väreet ovat kuin kylmät väreet, mutta niiden jälkeen iho ei ole kananlihalla, vaan koko pakki on hyvin rento ja autuaan onnellinen. Eikä päässä pyöri mitään muuta kuin hän.
Noita rakastumisia ei kannata aliarvoida. Ne eivät ole jokapäiväisiä, eikä niiden rakkauden tunteet ole ohimeneviä. Taustalla on koko ajan hiljainen tyytyväisyys siitä, että minulla on hänet, hänellä on minut ja näin on hyvä olla.
Emil oli ostanut meille sormukset. Omani oli minulle hieman iso, ja hän rikkoi omansa. se sormus roikkuu edelleen kaulakorussani. Niiden jälkeen vaihdoimme sormuksia. Emilille antamani sormus ruostui hiljalleen hänen sormeensa, eikä omani ollut edelleenkään sopivan kokoinen. Päätimme ostaa uudet sorukset, jotka eivät mene rikki tai ruosteeseen. Halusimme pääkallot taustalla ajatus:"Kuolemaan saakka", mutta mikään kauppa ei sopivia myynyt. Ovat päheät nämäkin. Ja kerrankin löytyi minullekin sopivan kokoinen sormus. Pidän mustakultaisesta värityskirjastani.
R-sana
Emil tuli melkein kaksi vuotta sitten kertomaan, että hän pitää minusta. Päissään. Facebookissa. -Ei kovin romanttiset lähtökohdat.
Emilin mukaan kaikki lähti siitä, kun vietimme aikaa kaveriporukalla Stockmannin neljännen kerroksen kahvilassa. Olin tutustunut muutamaan hyvään tyyppiin rippikoulussa, ja vietin aikaani heidän kanssaan. Rippikoulun aikana ystävystyimme nopeasti, ja olemme siitä asti heittäneet välillä aika roisiakin läppää. Niin kävi sinäkin iltana. En muista tarkalleen, mistä puhuimme, mutta viittasimme koko ajan väliseemme lesboiluun. Eipä sellaista oikeasti ollut meneillään, mitä selitimmekin asiasta tiukasti tiukaavalle jätkälle, Emilille.
Emil on sanonut, että olin silloin kaunis ja hän sen takia alkoi pitämään minusta. Itse muistan vain liian pitkät hiukseni, jotka koko ajan tunkivat suuhuni ja nenääni, naurunkyynelien mukana valuvat pikimustat kajaalini ja hiestä punaisena helottavan naamani. Ja tottakai minulla oli siihen aikaan tapana käyttää päähineenä sellaista karvareuhkaa, joka ei lainkaan auttanut minua viilentymään.
Kai sen kaiken "kauneuden" alla piili jotain, sillä tuo kovanaama viimein uskalsi kertoa pitävänsä minusta noin neljän kuukauden jälkeen. Taisin saada ensimmäisen sydänkohtaukseni sinä uutenavuotena. Olisi tehnyt mieli huutaa:"MITÄ VITTUA!" Ei lopulta vittua ollut, sillä hän uskalsi tehdä sen vielä uudestaankin, tällä kertaa kasvotusten. Tosin se tapahtui vasta muutama kuukausi lyhyen facebook-keskustelumme jälkeen.
Siitä meni vielä muutama kuukausi ennen kuin aloimme seurustelemaan. Sen aloittaminen venyi, sillä emme tunteneet toisiamme kovin hyvin.
Istuin keittiön pöydässä syöden iltapalaa, kun alkoi ärsyttämään. Miksei tätä vieläkään saa käyntiin? Hetken mietin, pitäisikö laittaa viestiä, kun jätkä vaikuttaa kovin avuttomalta joka suuntaan. Ei se osaa tai uskalla edes tuollaista kysyä. Periaatteessa se oli minulle aivan sama. Tai niin ainakin ajattelin. En kokenut menettäväni mitään, kun laitoin hänelle viestin:"Ollaankome nyt yhdessä vai ei?" Vastaus tuli aika perkeleen nopeaa:"Kyllä mun puolesta."
Emilin mukaan kaikki lähti siitä, kun vietimme aikaa kaveriporukalla Stockmannin neljännen kerroksen kahvilassa. Olin tutustunut muutamaan hyvään tyyppiin rippikoulussa, ja vietin aikaani heidän kanssaan. Rippikoulun aikana ystävystyimme nopeasti, ja olemme siitä asti heittäneet välillä aika roisiakin läppää. Niin kävi sinäkin iltana. En muista tarkalleen, mistä puhuimme, mutta viittasimme koko ajan väliseemme lesboiluun. Eipä sellaista oikeasti ollut meneillään, mitä selitimmekin asiasta tiukasti tiukaavalle jätkälle, Emilille.
Emil on sanonut, että olin silloin kaunis ja hän sen takia alkoi pitämään minusta. Itse muistan vain liian pitkät hiukseni, jotka koko ajan tunkivat suuhuni ja nenääni, naurunkyynelien mukana valuvat pikimustat kajaalini ja hiestä punaisena helottavan naamani. Ja tottakai minulla oli siihen aikaan tapana käyttää päähineenä sellaista karvareuhkaa, joka ei lainkaan auttanut minua viilentymään.
Kai sen kaiken "kauneuden" alla piili jotain, sillä tuo kovanaama viimein uskalsi kertoa pitävänsä minusta noin neljän kuukauden jälkeen. Taisin saada ensimmäisen sydänkohtaukseni sinä uutenavuotena. Olisi tehnyt mieli huutaa:"MITÄ VITTUA!" Ei lopulta vittua ollut, sillä hän uskalsi tehdä sen vielä uudestaankin, tällä kertaa kasvotusten. Tosin se tapahtui vasta muutama kuukausi lyhyen facebook-keskustelumme jälkeen.
Siitä meni vielä muutama kuukausi ennen kuin aloimme seurustelemaan. Sen aloittaminen venyi, sillä emme tunteneet toisiamme kovin hyvin.
Istuin keittiön pöydässä syöden iltapalaa, kun alkoi ärsyttämään. Miksei tätä vieläkään saa käyntiin? Hetken mietin, pitäisikö laittaa viestiä, kun jätkä vaikuttaa kovin avuttomalta joka suuntaan. Ei se osaa tai uskalla edes tuollaista kysyä. Periaatteessa se oli minulle aivan sama. Tai niin ainakin ajattelin. En kokenut menettäväni mitään, kun laitoin hänelle viestin:"Ollaankome nyt yhdessä vai ei?" Vastaus tuli aika perkeleen nopeaa:"Kyllä mun puolesta."
lauantai 31. toukokuuta 2014
Jotain tolkkua - empä usko
Aion kirjoittaa vaihtovuodestani hyvin erilaisella tavalla, kuin muut vaihtarit. Tai niin olen ainakin suunnitellut.
Minulla on aina ollut tapana tehdä asiat hieman erilaisella tavalla. Kun muut kertoivat kulkevansa omia polkujaan, ymmärsin minä, että kiipeilen puissa omia reittejäni. Ne eivät suinkaan mene aina sitä lyhintä ja helpointa tietä. Nuorempana, muutama vuosi sitten ajattelin, että korkeammalla pääsee nopeampaa. Lentäväthän lentokoneetkin juuri sen nopeuden vuoksi. Sen tähden olen aina vetänyt korkealta ja kovaa.
Nielen vieläkin sitä tosiasiaa, etten voi voittaa kaikkea.
Päätin, etten aio hävitä, vaan kehitän oman tapani. Kun on kategoriassaan yksikseen, ei kukaan voi olla parempi, olenko oikeassa?Tuo tsradegia on toiminut ainakin tähän asti, joten aion jatkaa sitä. Ja pidän siitä. Saan määrittää itseni ja tehdä asiat niin kuin itselleni hyväksi tunnen.
Vaihtovuodestani kirjoittamiseni tapahtuu "syvemmällä tasolla", eli saatte unohtaa käytännön asiat ja tapahtumat ja kuunnella kokemuksiani. Perkele sehän tarkoittaa että puhun itsestäni koko ajan. Tavallaan.
Tekstien idea on olla mahdollisimman aito ja sensuroimaton. Sen takia asiat saattavat mennä joskus absurdille tasolle, joita edes minä en ymmärrä parin vuoden päästä, kun olen jo unohtanut, mitä haluan sanoa tekstissäni. Perkele pitäis saada tähän jotain tolkkua.
Minulla on aina ollut tapana tehdä asiat hieman erilaisella tavalla. Kun muut kertoivat kulkevansa omia polkujaan, ymmärsin minä, että kiipeilen puissa omia reittejäni. Ne eivät suinkaan mene aina sitä lyhintä ja helpointa tietä. Nuorempana, muutama vuosi sitten ajattelin, että korkeammalla pääsee nopeampaa. Lentäväthän lentokoneetkin juuri sen nopeuden vuoksi. Sen tähden olen aina vetänyt korkealta ja kovaa.
Nielen vieläkin sitä tosiasiaa, etten voi voittaa kaikkea.
Päätin, etten aio hävitä, vaan kehitän oman tapani. Kun on kategoriassaan yksikseen, ei kukaan voi olla parempi, olenko oikeassa?Tuo tsradegia on toiminut ainakin tähän asti, joten aion jatkaa sitä. Ja pidän siitä. Saan määrittää itseni ja tehdä asiat niin kuin itselleni hyväksi tunnen.
Vaihtovuodestani kirjoittamiseni tapahtuu "syvemmällä tasolla", eli saatte unohtaa käytännön asiat ja tapahtumat ja kuunnella kokemuksiani. Perkele sehän tarkoittaa että puhun itsestäni koko ajan. Tavallaan.
Tekstien idea on olla mahdollisimman aito ja sensuroimaton. Sen takia asiat saattavat mennä joskus absurdille tasolle, joita edes minä en ymmärrä parin vuoden päästä, kun olen jo unohtanut, mitä haluan sanoa tekstissäni. Perkele pitäis saada tähän jotain tolkkua.
(Kuva otettu vuosi-pari sitten Rukalta)
Alan ymmärtämään, kuinka paljon minulla on kirjoitettavaa. Juuri sellaisia tajunnanvirtoja, joita olen pitänyt sisälläni koko lukukauden. Ja aion olla sensuroimaton!
Zacatecas, Mèxico
Asdfghjkl. Ymmärrys iskee. Lähden 6.8.2014 vaihto-oppilaaksi Meksikoon, kaupunkiin nimeltä Zacatecas. Sen alkaa ymmärtämään vasta tässä kohdassa, kun jo tutustun hiljalleen isäntäperheeseeni sähköpostin välityksellä.
Nyt on sellainen olo, että saisinko laastaria kiitos, sillä tuntuu, että aivoni pursuavat jostain kohdasta ulos: TÄTÄ ON ODOTETTU!
Yleensä pidättäydyn mahdollisuuksien mukaan saamasta minkäänlaisia ennakko-oletuksia, mutta siitä huolimatta uskon jo tietäväni, millaisia asioita siellä koen.
Pelkojani ovat kaipuu Suomeen, kulttuurishokki, kielitaidottomuus ja tylsä arki. Odotuksiani ovat uudet ihmiset, tilanteet, kaikki pienet arkipäiväiset huomiot, ihmisten läheisyys ja välittävyys,kielitaidon koheneminen, tulevat ystävät ja läheinen perhe. Taidan tarvita pari syötäkin ja henkselit, kun meinaan housuistani ulos hyppiä.
tiistai 26. maaliskuuta 2013
lauantai 2. maaliskuuta 2013
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)