tiistai 1. toukokuuta 2012

Punanen vappu

Meillä oli maanantaina koulua, mikä oli suoraan sanottuna rakosesta. Koko päivän lagi vähän liikaa mun makuun, kun nukahin vasta joskus kahen aikaan ja kuudelta piti olla jo ylhäällä. Onneksi meillä ei ollu mitään oppitunteja, vaan me järjestettiin vappupartyt. Aika tylsät ne oli, mutta parempi, ku normi koulupäivä. 

Nopeesti räppäsin kuvan, jotta näkkee, millaset kuteet on ollu päällä

Yleensä oon aika hyvä naamiasasujen kohdalla, mutta tänä vappuna en vaan saanumitään ideaa. Viime vuonna olin vihreä, joten samalla kaavalla olin tänä vuonna sitte punanen. Kaivoin kaiken punasen, mitä vaan kaapeista irti sain ja vedin päälle. Siis todella vähän. Paita ja legginssit oli lainassa. Mun vaatekaapista ei siis löydy niin mitään punasta. Kertoo jotakin innostuksestani punaiseen väriin...


Hoiiiii. sieltä se tulee !!! 

Jotain hauskaa siihenkin aamuun piti saada, joten pistimme oppilaat pukemaan opettajansa. Päivällä sitten opettajat esiteltiin. Kaikki kulkivat lavan poikki oikein seksikkäästi.

alaluokkien opettajat päättivät voittajan, jonka asu oli mun mielestä aika surkea.
Kuninkaalliset vilkutukset ja poistuminen




Marika joutu meidän tyttöjen uhriksi. 
Komee siitä tuli, vaikka ite sanonki. Toin pari niittivyötä, joku toi takin, ja joku hansikkaat ja käsikorut. Me oltiin jo aikasemmin käsketty sitä laittamaan musta paita ja farkut. 




Illalla sitten vaihdoin vaatteet ja suuntasin kaupungille. Siellä oli porukkaa !!!
Mulla oli kauluspaita, kraka ja henkselit. Oli aika tuskasta, kun kraka koko ajan tunki ylöspäin ja meinasin tukehtua siihen. 

Kesken iltaa joku känniläinen sai koko keskustan sekaisin ja kolme poliisiautoa paikalle. Siinä me sitten töllötettiin, kun poliisi piti sitä kiinni ja se huus. NIIN SUURTA DRAAMAA, ETTÄ... 
 Ei varmaan ollu kovin hyvä vappu putkassa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti